tiistai 24. marraskuuta 2015

Marenkiunelmia



4 valkuaista
1,5 dl sokeri
1 tl vaniljasokeria
1 tl etikkaa tai sitruunamehua
elintarvikeväriä
nonpparellejä

Erota valkuaiset keltuaisesta. Vaahdota valkuaiset. Lisää halutessasi tilkka happoa, esimerkiksi etikkaa tai sitruunamehua. Happo vahvistaa vaahdon rakennetta.
Lisää sokeria vähän kerrallaan koko ajan vatkaten, kunnes sokeri liukenee vaahtoon.  Valkuaisvaahdon voit maustaa esimerkiksi sulatetulla suklaalla, esansseilla, vaniljasokerilla, pähkinä-, manteli-, kaakao- tai pikakahvijauheella. Lisää makuaineet varovasti nostellen vaahtoon.
Pursota marengit leivinpaperin päälle pellille. Kuristele nonpparelleillä.

Esilämmitä uuni, sillä marenkitaikina ei kestä seisottamista. Kypsennä marengit hyvin miedossa lämmössä (100 asteessa) ja pitkään (1,5h) Käännä uunista virta pois, ja jätä marengit vielä uuniin kunnes uuni on jäähtynyt. 

Näin jouluan alla ajattelin kokeilla vihreitä marenkeja, joihin lisään nonpparellejä ja päälle levitän sulatettua valkosuklaata. Saisin täytekakun päälle vihreän kuusimetsän. :)

maanantai 16. marraskuuta 2015

Appelsiini-mantelikakku

Tässä on herkullinen mantelinystävän kakkuohje. Ystävättäreni leipoi kakkua, ja sain häneltä ohjeen. Herkullista, näin pimeinä syysiltoina. :)
150 g voita
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 appelsiinin kuori
1/2 appelsiinin mehu
4 munaa eroteltuna
4,5 dl mantelijauhoja
2,5 dl maustamatonta jogurttia
mantelilastuja
tomusokeria
Vatkaa voi ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten ja lisää myös appelsiinin raastettu kuori sekä appelsiinimehu. Lisää seokseen jogurtti ja mantelijauhot, lastalla sekoitellen.
Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhdistä vaahto lopuksi taikinaan varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun keskikokoiseen irtopohjavuokaan. Paista 175 °C:ssa noin 45 minuuttia kunnes kakku on kypsä ja irtoaa hiukan vuoan reunoilta. Jäähdytä hyvin ennen vuoasta irroittamista.
Paahda mantelilastuja kevyesti kuumalla pannulla kunnes mantelit ruskistuvat hiukan. Koristele kakun pinta mantelilastuilla ja siiviöidyllä tomusokerilla.


perjantai 6. marraskuuta 2015

Pavlova - isälle

Hyvää isänpäivää isät, faijat, iskät, ukit, papat, taatat ja isosellaiset. Päivä on myös teidän isäpuolet ja lapsen/nuoren elämässä mukana kulkevat miehenmallit,.

Sain tänään kakkuidean isänpäivän varalle. Kävin ystävättäreni kanssa kahvilla Kahvila Aleksandrassa, josta löytyi gluteiiniton unelma; Pavlova-leivos. Kermavaahto oli korvattu vaniljakreenillä ja pohjalta löytyi kinuskia.




Pavlova 

Pohja:

4 kananmunan valkuaista

2 1/2 dl sokeria
2 tl peruna- tai maissitärkkelystä
1 tl omenaviinietikkaa tai sitruunanmehua

Kuumenna uuni 125-asteeseen, ja piirrä vaikka kakkuvuuan avulla ympyrä leivinpaperille

Erottele kananmunanvalkuaiset kulhoon, vatkaa höttöiseksi vaahdoksi.
Lisää sitten puolet sokerista koko ajan voimakkaasti vatkaten ja sekoita toiseen puoleen perunajauho.
Lisää perunajauho-sokeriseos vaahtoon pienissä erissä edelleen vatkaten ja vatkaa seosta kunnes se on kovaa ja kiiltävän valkoista. Lisää sitten etikka tai sitruunan mehu.
Asettele marenkivaahto ympyrän sisään.Jätä pohjan keskelle matalampi kohta ja tee reunoille huippuja jotta täytteelle jää pohjaan hyvä kolo. Apuna vaahdon asettelussa käytin ruokalusikkaa.
Kypsennä pohjaa uunin alatasolla puolitoista tuntia. Sen jälkeen anna marengin rauhassa jäähtyä ja kovettua pellillä.


Täyte:

3 dl kuohukermaa
vaniljasokeria
sokeria
marjoja/hedelmiä
mintunlehtiä koristeluun

Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta vaniljasokerilla ja sokerilla. Asettele kerma marengin keskelle ja koristele haluamillasi marjoilla tai hedelmillä. Mintunlehtiä voi käyttää koristeluun, toki myös kuivattuja kukkia tms. 

(Huom. Vaniljakreemijauheella voit jämäköittää kermavaahtoa, jolloin saat vaniljaisemman maun.) 



tiistai 3. marraskuuta 2015

Piipahdus Siikamäen suoramyyntihallilla

Eilen vihdoin pääsin Siikamäelle saakka. Lähituottajien suoramyynnin lisäksi hallista löytyy ketjuihin kuulumaton ruokakauppa. ja kahvio. Voi jospa tämäntyyppisen osuuskunnan saisi Etelä-Karjalaankin, en muualla kävisikään. Ja miten helppoa on tuottajalta suoraan ostaminen tällaisen myymälän kautta. Leivonnaiset ovat herkullisia ja E-koodittomia sekä kohtuuhintaisia, jopa edullisia.

Ostan aina suoramyynnistä gluteenittomia leivonnaisia, ruisleipää, jauhoja, makkaraa, hedelmiä, vihanneksia, hilloja ja mehuja. Perjantaisin taitaa hallilla olla myös lihanmyyntiä. Ajatus joulukinkun ostamisesta suoraan tuottajalta houkuttaa.  Kuvia on vain muutamista tuotteista. Jos liikutte Savossa, käykääpä hallilla. Parkkipaikka on aina kovin täynnä, kun itse piipahdan myymälässä. Seuraavalla kerralla otan mukaani kylmälaukun. Vinkkinä, vilkaisepa myös kylmäaltaisiin. Jäätelöt ovat herkullisia. :) Makkaranystäville  voin  suositella aamiaismakkaraa, lammasmakkaraa, chorizoa. Kaikkia mitä olen ylipäätään hallilta ostamistani tuotteista maistanut, tuotteet ovat ensiluokkaisia maultaan ja rakenteeltaan. Ei ainakaan meidän lähikaupasta löydy vastaavia.

Tässä on vain pieni osa gluteenittomista jauhoista, hiutaleista ja ryyneistä, joita hallissa myydään.

Makkaroita on siinä monenlaisia, meille päätyi kokeiluun pari tuotetta.

Tyttäreni anoppi suositteli tätä mysliä ja hyvää tämä onkin.  Vihdoinkin sain käsiini. NAM!


Ruisleivät ovat tuoreita ja lisäaineettomia. Leivonnaisia on hallissa monta hyllyllistä, niin gluteenittomia kuin "tavallisiakin".



Olen kokeillut useita Viljatuotteen valmisteita, ovat mielestäni parhaita.

Käsityöihmisille löytyy hallilta yhtä jos toista.

Siikamäen suoramyyntihalli, Varkaudentie 980,  77430 Siikamäki

maanantai 26. lokakuuta 2015

Torta de cielo




Torta de cielo onnistuu erinomaisesti gluteenittomana. Olikohan kakun alkuperä Meksikossa, en ole siitä aivan varma. Mutta Espanjassa söin tätä mantelista sienikakkua ensimmäisen kerran. 

Ainekset:

225 g huoneenlämpöistä voita
175 g mantelijauhoa (voit tehdä jauhon näppärästi monitoimikoneessa)
225 g sokeria
3 kanamunaa kevyesti vatkattuna
1 tl manteliesanssia
1 tl vaniljaesanssia
9 rlk gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
hyppysellinen suolaa

koristeluun
tomusokeria
paahdettuja manteleita

Valmistus:

Voitele kevyesti pyöreä tai miksei suorakaiteen muotoinen vuoka ja reunusta se leivinpaperilla.
Vatkaa voi ja sokeri keskenään isossa kulhossa pehmeäksi vaahdoksi. Vatkaa sekaan kanamunat, mantelit ja esanssit. Lisää joukkoon jauho ja suola ja sekoita kevyesti, kunnes ainekset ovat sekoittuneet. 
Kaada taikina voideltuun vuokaan ja tassaa pinta. Paista 180-asteisessa uunissa 40-50 min tai kunnes pinta tuntuu joustavalta, kun pintaa painaa kevyesti.
Ota pois uunista ja anna jäähtyä. Hunnuta tomusokerilla ja koritele paahdetuilla manteleilla tarjoilua varten. 








keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Gorgonzolaa ja viikunoita


Tänään tekee mieli jotain todella hyvää. Tilanne vaatii nyt viikuna-gorgonzola-salaattia.  Blazen hedelmäinen balsamico on herkkua. 

Salaatti neljälle:

150-200g salaattisekoitusta
100g gorgonzolaa viipaleina
30 g pinjansiemeniä
5 viikunaa viipaloituna
mansikoita kauniisti viipaloituna
balsamicoa








torstai 15. lokakuuta 2015

Kurpitsapiirakka halloweeniksi

Kurpitsapiirakka


Ainekset

  • 3 dl gluteenitonta jauhoseosta
  • 2 rkl sokeria
  • 125 g voita
  • 1 kananmunan keltuainen

Täyte

  • 400 g kurpitsaa karkeasti pilkottuna
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl jauhettua inkivääriä
  • 1 ripaus suolaa
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 2 dl kermaa









Ohjeet

Nypi jauhot, sokeri ja voi ryynimäiseksi massaksi. Lisää munankeltuainen ja sekoita taikinaksi. Painele taikina pyöreään uunivuokaan, jonka halkaisija on noin 24 cm. Anna tasoittua jääkaapissa noin 30 minuuttia. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Keitä kurpitsanpalasia vähäsuolaisessa vedessä 5-8 minuuttia. Kaada siivilään ja valuta kaikki vesi pois. Sekoita kurpitsa hienoksi soseeksi esim. mikserillä ja anna sen jäähtyä hieman. Lisää munat yksi kerrallaan. Lisää loput ainekset ja kaada seos vuokaan. Paista uunin alaosassa 40–50 minuuttia. Jäähdytä. Siivilöi päälle hieman tomusokeria ja tarjoile kermavaahdon kanssa.






maanantai 12. lokakuuta 2015

Suklaakakku


Suussasulava suklaakakku

200 g tummaa suklaata 
200 g voita 
3 dl sokeria
5 kananmunaa
1 rkl gluteenitonta jauhoa (ihan mitä vain)

Pilko voi ja suklaa ja sulata ne erittäin miedolla lämmöllä kattilassa. Lisää joukkoon sokeri ja sekoita tasaiseksi. Poista liedeltä ja sekoita joukkoon kananmunat yksi kerrallaan. Lisää lopuksi jauho.
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa n. 20-30 minuuttia, hieman vuoan koosta riippuen. Kuvan kakku on leivottu keskikokoiseen rengasvuokaan. 
Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin tekeytymään vähintään yön yli. Kakun voi hyvin tehdä jo 2-3 päivää etukäteen. Ikinä kakkua ei meillä 3. päivää näe...

Tarjoile kermavaahdon, marjojen tai vaikkapa vadelmasorbetin kanssa. 






Gluteeniton täytekakkupohja


Gluteenittoman suorakaiteen muotoisen täytekakkupohjan (tai kahteen keskikokoiseen rengasvuokaan). 
Täytekakkupohja:
5 munaa
1½dl sokeria
2dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
Vaahdota munat ja sokeri oikein kovaksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet ja siivilöi vaahtoon.
Älä vatkaa, vaan kääntele joukkoon varovasti nuolijalla.
Levitä paperoidulle pellille
Paista 200-asteisessa uunissa n. 10 min.
















Yllä on kuva orvokkikakusta, jossa kakkupohja on leikattu kolmeen osaan ja väleissä on eri täytteet; valkosuklaa-vanilja ja mustikka-valkosuklaa. Kakun kostutin sitruunalimpparilla.
Jos teet peltikakun tai kaksi pyöreää kakkua,  tuplaa täytemäärät. 
Valkosuklaa-vanilja:
Ainekset:
2 ½ dl kuohukermaa
200 g vaniljarahkaa
130 g valkosuklaata
2 rkl vaniljakreemijauhetta
Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Lisää vaniljarahka. Paloittele valkosuklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä. Sekoita valkosuklaasula ja vaniljakreemijauhe täytteeseen. Levitä kakkupohjan päälle.
Mustikka-valkosuklaa:
Ainekset:
2 ½ dl kuohukermaa
100 g vaniljarahkaa
200 g mustikoita
2 rkl vaniljakreemijauhetta
Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Lisää vaniljarahka. Soseuta mustikat. Sekoita mustikkasose ja vaniljakreemijauhe täytevaahdon joukkoon. Levitä täyte pohjan päälle.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Nopea arkiruoka kana-kookoskeitto

Arki-iltaisin ei usein ehdi taiteilla keittiössä mitään kovin ihmeellistä. Kana-kokooskeitto valmistuu nopeasti, etenkin jos oikaisee vihannesten osalta ja käyttää keittoon valmiita wok-vihanneksia.




















Kana-kookoskeitto

1 pss Wok -vihanneksia
3 dl  kookosmaitoa
6-7 dl vettä
300 g kananfilee suikaleita
1 pkt nuudelia
vihannesfondia
suolaa
½ chiliä pieneksi pilkottuna
2 valkosipulin kynttä
pieni pala inkivääriä raastettuna
korianteria, tuoreena keiton pinnalle


Alkuun vesi ja kookosmaito liedelle lämpenemään ja kaada joukkoon pakastevihannekset. Keitetään kunnes vihannekset pehmenevät.  Lisätään hieman mausteita oman maun mukaan sekä samaan aikaan paistetaan kanasuikaleet toisella liedellä valmiiksi.  Lisää paistetut kanasuikaleet joukkoon ja nuudelit. Keitä hetki, ja tarkista maku.  Anna kiehua hetken aikaa. Lisää päälle tuoretta korianteria. 





















Aamulla kävin uimassa viikon viimeisen reilun kilsan ja seurasin ,ilmeisesti aamun ensimmäistä, koululaisryhmää altaassa. Elmo ei mitenkään kestänyt altaassa, ja uimaope useasti joutui häntä ojentamaan. Mietin, että minä olin juuri tuollainen Elmo pienenä, vaikkakin tyttö. Rasavilli ja aina menossa, ehkä sitä olen vieläkin, mutta altaassa sentään kestän. Hymyilytti seurata reunaradan tapahtumia.

Toivotan rentouttavaa viikonloppua kaikille. Minä taidan vetää jalkaani vaelluskengät ja ripustaa kaulaan kameran viimeistään ylihuomenna, luonto kutsuu.


torstai 8. lokakuuta 2015

Gluteeniton mutakakku


Suklaanystävän herkku on mutakakku. Mantelijauholla kakku onnistuu hyvin myös gluteenittomana.


Mutakakku


200 g voita
160 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
4 kanamunaa
2 1/4 dl mantelijauhoa
1/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
tomusokeria

Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohja leivinpaperilla. 

Sulata rasva miedolla lämmöllä isohkossa teräskattilassa. Ota kattila pois liedeltä, lisää paloiteltu suklaa ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut.

Lisää sokeri ja munat sähkövatkaimella vatkaten.

Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan. Kaada vuokaan ja tasoita pinta.


Paista uunin toiseksi alimmalla tasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä hieman löysäksi. . Irrota hieman jäähtynyt kakku vuoasta.  Koristele kakku tomusokerilla ja tarjoa marjojen, kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.  Aikuiset voivat kakkunsa nauttia vaikka rommihedelmien kanssa. Vielä ehdit laittaa purkin jääkaappiin tekeytymään talven jälkiruokien varalle. :) 


Rommihedelmät
2 osaa marjoja tai hedelmiä
1 osa sokeria
tummaa rommia
iso lasipurkki
Ohjeet:
Punnitse marjat/pilkotut hedelmät. Laita marjat/hedelmät purkkiin. Mittaa päälle n. puolet marjojen painosta sokeria. Kaada päälle rommia niin että marjat peittyvät. Laita kansi kiinni. Kääntele purkkia varovasti alkuun silloin tällöin, jotta sokeri liukenee.Samaan purkkiin voit kerroksittain kasata useita erilaisia marja- ja hedelmälaatuja. Anna maustua kaksi kuukautta jääkaapissa. 






tiistai 6. lokakuuta 2015

Retrolihapiirakkaa

Koska me nelikymppiset naiset olemme jo retroja, ajattelin tehdä tänään peltilihapiirakkaa. Some, internet ja lehdet ovat olleet viime viikkoina pullollaan retrolihapiirakan ohjeita. Juuri sen voitaikinaisen lihapiirakan, jota äiti paistoi pellillisen uunissa 80-luvulla. Tämä ohje on gluteeniton ja saa lisäpotkua chili-paprika creme bonjour cuisine-purkista.

Chilinen retrolihapiirakka (pellillinen)

Pohja:
250 g margariinia
2 dl maitoa
2 dl kermaa
n. 8 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 muna
1 tl leivinjauhetta

Mittaa jauhot kulhoon ja lisää leivinjauhe. Nypi pehmeä margariini ja jauhot keskenään seokseksi. Lisää muna, maito ja kertma. Sekoita tasaiseksi, Anna taikina kovettua jääkaapissa 2 tuntia.

Täyte:
500g jauhelihaa
2 isoa sipulia
4 kovaksi keitettyä munaa
2-3 dl riisiä
1 prk creme bonjour cuisine chili-paprika
pippurisekoitusta
suolaa

kanamuna, rikki vatkattu voiteluun

Keitä kananmunat ja riisi kypsäksi. Kuori kovaksi keitetyt kananmunat ja silppua pieneksi esim. haarukalla tai munasilppurilla. Kaada vesi pois riiseistä. Ruskista sipulit ja jauheliha. Mausta jauheliha pippurilla, suolalla ja muilla mausteilla. Sekoita keskenään kananmunat, riisi, sipulit, jauheliha ja creme bonjour cuisine. Tarkista maku. 


Jaa taikina kahteen osaan, kaulitse molemmat osat pullapeltiin sopivaksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Siirrä toinen levy leivinpaperilla päällystetylle pellille, painele ja paikkaa sormin tasaiseksi, käytä tarvittaessa vettä apuna. Levitä täyte päälle ja toinen taikinalevy kanneksi. Sulje reunat nipistämällä, käytä tarvittaessa vettä apuna. Huom. taikinan käsittelyä helpottaa jos kaulit taikinan kahden leivinpaperin välissä. Meillä on keittiössä niin kuuma, kiitos takanlämmityksen, että taikina lämpeni nopeasti.
Voitele kanamunaseoksella. (Ripottelin pinnalle seesaminsiemeniä ja pistelin haarukalla sinne tänne reikiä.)
Paista 200 ºC uunin keskitasolla kullanruskeaksi n. 40 min.








Omenapiirakkaa



OMENAPIIRAKKA

Gluteeniton piirakkapohja:
125 g maitorahkaa
125 g margariinia
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
ripaus vaniljasokeria

1/2 dl sokeria

Sekoita maitorahka, sokerit ja margariini keskenään. Lisää seokseen jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe.
Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan.



Täyte:

2 prk vaniljarahkaa Valion eila on oivallista
2 munaa

4 omenaa, sokeria kanelia

Sekoita rahka ja munat keskenään. Kaada piirakkapohjan päälle.

Pilko omenat pieniksi siivuiksi ja painele varovasti vaniljarahkaseokseen. Itse rakentelin piirakan kukanmuotoon. Ripottele päälle sokeria ja kanelia.

Paista 220-asteisessa uunissa n. 20 min. 






tiistai 29. syyskuuta 2015

Gluteeniton porkkana-siemenleipä


Tässä on hyvä vuokaleivän ohje, jonka sain tyttäreltäni. Hän osaa kieltämättä laittaa ruokaa sekä leipoa.
Kivaa, että reseptivaihto toimii näinkin päin. :)

Porkkana-siemenleipä

Porkkanasose: n. 500g porkkanoita suolaa 5-7 dl vettä
Taikinaan:
1 rkl psylliumia 2rkl pellavansiemeniä 3rkl auringonkukan siemeniä 3rkl öljyä 1tl suolaa 2 rkl juoksevaa hunajaa tai tummaa siirappia 1ps (11g) kuivahiivaa 6 dl gluteenitonta jauhoseosta

1. Keitetään porkkanat soseeksi (tai käytetään valmista sosetta). Valutetaan keitetyt porkkanat ja jätetään keitinvesi talteen. Soseutetaan porkkanat (esim. sauvasekottimella) ja lisätään keitinvettä niin että saahaan notkee sose.
2. Lisätään kattilassa jäähtyneeseen soseeseen psyllium ja siemenet. Annettaan turvota 10-15 min.
3: Lisää kattilaan öljy, suola ja siirappi/ hunaja.
4. Sekoitetaan jauhot ja kuivahiiva keskenään.
5, Lämmitetään porkkanaseos n. 42-asteiseksi (jos ei jo ole sitä kun suoraan lämpimästä soseesta tekee). Yhdistetään jauho-hiivaseos lämpimään porkkanasoseeseen. Taikina saa jäädä pehmeäksi.
6. Kaadetaan taikina voideltuun 1 1/2l leipävuokaan tai leivotaan sämpylöiksi. Annetaan kohota 20-30min liinan alla vedottomassa paikassa.
7. Paistetaan 175 asteessa uunin alatasolla n. 1 tunti.




perjantai 25. syyskuuta 2015

Pizzaperjantai



Ainakin kerran kuukaudessa perjantai on pizzaperjantai, ja tänään on se päivä.
Gluteenittoman pizzapohjan ohjeen sain joskus 15 vuotta sitten,  se onkin kulkenut reseptikansioni välissä siitä lähtien. Kun lapset olivat pieniä, silloin tehtiin aina jauhelihapizzaa. Nykyisin herkkua on kylmäsavuporo-kanttarelli-sipulirengas-pizza. Leikkaa kylmäsavuporusiivut  viipaleiksi, paista kanttarelleista neste pois pannulla (ja lisää hitusen suolaa ja valkopippuria), sipulit renkaiksi ja pizzan päälle. Pizzajuusto oman makusi mukaan.  Pizzakiveä minulla ei ole, mutta laitan pellin uuniin lämpenemään, ja nostan pizzan leivinpaperilla suoraan kuumalle pellille ja siitä uuniin.

Pohjataikina:
2 dl
lämmintä vettä

½ pss
kuivahiivaa

½ tl
suolaa

5 dl
vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

½ dl
oliiviöljyä

Sekoita kuivahiiva ja suola lämpimään veteen. Sekoita joukkoon jauhot. Lopuksi sekoita taikinaan vielä oliiviöljy. Nostata jääkaapissa pari tuntia.


Pizzakastike:
1 prk
tomaattimurskaa

3 rkl
oliiviöljyä

1
sipuli

1
valkosipulinkynsi

1 rkl
paprikajauhetta

½ tl
mustapippurirouhetta

1 tl
kuivattua basilikaa

1 tl
oreganoa

1 tl
suolaa

1 tl
sokeria

½ tl
fariinisokeria


Kuullota pilkottua sipulia ja valkosipulimurskaa muutama minuutti oliiviöljyssä, lisää pannulle tomaattimurska, suola, sokerit ja mausteet ja anna pulputella n. 20 min pienellä lämmöllä. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Painele pizzapohja ohueksi. Nosta pizzapohja leivinpaperille, levitä päälle ohut kerros pizzakastiketta ja haluamasi täytteet ja juustoraaste. Paista uunissa 8-10 minuuttia.



perjantai 18. syyskuuta 2015

Äijäpihvit - raskaampaa arkiruokaa

Gluteenittomia jauhelihapihvejä, joissa vihannessydän, päällä kahdenlaista juustoa ja pihvin ympärille somasti kietaistu pekonisiivu. Ei mitään terveysruokaa, mutta hyvää..



Äijäpihvit:

Jauhelihapihvitaikina:

750 g jauhelihaa
gluteeniton sämpylä pieneksi pilkottuna
1 kanamuna
2 dl ruokakermaa
2  keskikokoista sipulia pilkottuna
3 valkosipulin kynttä
paprikajauhetta
1,5 tl suolaa
pippurisekoitusta
basilikaa



Pilko sämpylä pieniksi paloiksi ja lisää kanamuna, ruokakerma ja mausteet seokseen. Anna turvota vähän aikaa. Sekoita jauheliha taikinaan.

Täyte:

1 tomaatti
1/2 sipuli pilkottuna
1 valkosipulin kynsi
tuoreita yrttejä makusi mukaan
ripaus suolaa ja pippuria

Pilko tomaatti ja sipuli pieniksi paloiksi, purista valkosipulinkynsi joukkoon Silppua yrtit ja lisää seokseen, Mausta.

Lisäksi:

juustoa, emmentalraastetta ja pieni pala fetaa
pekonia

Muotoile jauhelihataikinasta isoja pihvejä, paina isolla lasilla kuoppa keskelle. Täytä kuoppa
yrtti-vihannesseoksella.
Murustele  fetaa päälle ja lisää emmatalraastetta. Pihvin ympärille pyöräytä pekoniviipale.

Paista 225-asteisessa uunissa, kunnes pihvit saaneet väriä.

Uunijuurekset:

Pihvien kanssa valmistin appelsiini-hunajamarinoituja uunijuureksia. (punajuuria, bataattia, sipulia, porkkanaa, palsternakkaa, lanttua)

Marinadi:
1/2 appelsiinin mehu
2 rlk hunajaa
luraus oliiviöljyä
suolaa, pippuria
tuoretta timjamia




torstai 10. syyskuuta 2015

Juustokakku, gluteiiniton

Torstai on toivoa täynnä, eikö se näin mene? Aamu alkoi uinnilla, ja päiväni voinkin sitten viettää tilintarkastuksen ihmeellisessä maailmassa. Onneksi tuo uintifiilis hieman pehmentää päivää..  Illalla lupauduin leipomaan nuoremman tyttären luokan Bake Salea varten. Ehkä leipomisurakkani menee mokkapaloilla ja kuppikakuilla, riippuu vähän siitä, miten on aikaa.

Viikonloppua varten kaivoin juustokakun ohjeen. Molemmat tytöt ovat viikonlopun kotona. Seurueeseen kuuluu, myös lempeä koiruus Piki, jonka kuppiin eksyy herkkua monenmoista. Aina silloin, kun tyttäreni valvova silmä välttää.

Tämä on herkkujen herkku, ei niin kevyt New York Cheese Cake. Pala taivasta, joka vie kielen mennessään.


Juustokakku 

Pohja:
200g gluteenittomia keksejä
150 g voita
muutama ruokalusikallinen sokeria


Täyte:

500g tuorejuustoa
200g ranskankermaa
2 rlk sitruunanmehua
2 dl sokeria
1 vaniljatanko
1 dl kuohukermaa
3/4 dl perunajauhoja
4 kanamumaa

Jos haluat kakusta hieman sitruunaisemman, lisää täytteeseen myös sitruuna kuori raastettuna.

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla, myös reunat.
Murskaa keksit, lisää muruseokseen voi ja sokeri. Painele seos vuuan pohjaan ja reunoille.

Sekoita keskenään tuorejuusto, ranskankerma, sitruunamehu ja sokeri. Halkaise vaniljatanko ja kaavi veitenkärjellä sisus ja lisää seokseen. Yhdistä perunajauhot ja kuohukerma ja lisää seos täytteeseen. Lisää munat seokseen yksitellen vatkaimella. Kaada täyte vuokaan.

Paista kakkua tunnin verran 175-asteessa. Tämä kakku ei ainakaan huonone jääkaapissa, mutta harvoin edes kahta päivää näkee. Ainakaan meillä. :)

Kakun kylkeen sopii marjakastike. Hieman kohmeisia mansikoita/vadelmia ja ripaus tomusokera sauvasekottimella kastikkeeksi


























lauantai 5. syyskuuta 2015

Burgundipata

Joskus on mukava hemmotella perhettään hyvällä ruualla. Usein ruoka on arkiruokaa, mutta viikonloppuisin satsaan ruokaan enemmän.  Budgundipata on oikeastaan talven suosikkeja.
Lihapadan kaveriksi sopii keitetty riisi tai kukkakaalipyre. Haudutan pataa vähintään 3 tuntia, jos vain on aikaa niin enemmän.

Burgundipata

1 kilo naudan/hirven lihaa
3/4 pulloa punaviiniä
5 rlk voita
170 g pekonia
3 rlk jauhoja suurustamiseen
3 porkkanaa
3 laakerinlehteä
2 pientä sipulia
15 hillosipulia
200g herkkusieniä
pippurisekoitusta
merisuolaa
lihaliemikuutio
tuoretta timjamia
tuoretta persiljaa
3 valkosipulin kynttä
1/2 dl tomaattipyrettä
(vettä)

Pilko liha pieniksi kuutioiksi, 3 x 3 cm, kaada lihojen päälle 1/2 pulloa punaviiniä ja jätä yöksi marinoitumaan,

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Kuori ja pilko sienet, porkkanat, sipulit. Nosta liha n tuntia ennen paistamista lämpenemään. Kuivaa lihakuutioit. Kuumenna pannu, paista pekonit. Kuivaa pannu. lisää voi ja paista lihat pienissä erissä. Sirottele päälle vehnäjauho. Nosta lihat ja pekonit pataan, nosta sekaan porkkanat, sipulit ja mausteet. (Paitsi persiljaa) Kaada sekaan marinointiliemi sekä desi viiniä. Murustele sekaan lihaliemikuutio.Nosta pata uuniin, anna hautua siellä 30 min. Laske lämpötila 100-150 asteeseen ja anna padan hautua siellä 3-4 tuntia. Lisää tarvittaessa pataan vettä ja sekoita paistamisen aikana.

Paista pilkotut herkkusienet ja lisää pataan. Lisää myös persilja. Anna hautua vielä vähintään 15 min. T


Tarjoile pata keitetyn riisin, perunamuusin tai  kukkakaalipyreen kanssa. Kukkakaalipyreen ohjeen löydät vaikkapa täältä.




torstai 3. syyskuuta 2015

Unkarilainen lihapata eli pörkölt





Pörkölt

Tarvikkeet:

  • 600 gnaudan luutonta lapaa tai paistia kuutioituna. Karjalanpaistilihakin käy. Tai pelkkä possu
  • 300 gchorizoa paloina
  • 2porkkanaa kuutioina
  • 2sipulia hienonnettuna
  • 1/2punaista paprikaa kuutioina
  • 1/2vihreää paprikaa kuutioina
  • öljyä ruskistamiseen
  • voita ruskistamiseen
  • 3 rkltomaattipyreetä
  • 2 tlmakeaa paprikajauhetta 
  • 1 tlchilijauhetta tai pala chiliä pilkottuna
  • suolaa
  • mustapippuria
  • laakerinlehti
  • tilkka lihalientä
  • 200 ghapankaalia
  • 2suolakurkkua kuutioina
Laita uuni lämpenemään 150-asteiseksi.

Ruskista lihat ja makkarapalat pienissä erissä öljyn ja voin seoksessa ja lisää pataan. Kuullota vihanneskuutiot samalla pannulla, jolla ruskistit lihat. Lisää ne pataan.

Lisää pataan tomaattipyree, paprikajauhe, chilijauhe, suola, mustapippuri ja laakerinlehti. Sekoita hyvin. 

Lisää joukkoon ihan vähän kuumaa lihalientä. Lisää tarvittaessa lisää lihalientä hauduttamisen aikana.
Muhennos ei saa "uida" lihaliemessä.

Anna padan muhia kolme tuntia 150-asteisessa uunissa. Lisää viimeiseksi suolakurkun palat ja hapankaali pataan. Kuumenna. Tarjoile pörkölt keitettyjen perunoiden kanssa. 







Kuumenna uuni 150 asteeseen.

Ruskista lihat ja makkarapalat pienissä erissä öljyn ja voin seoksessa ja lisää pataan. Kuullota vihanneskuutiot samalla pannulla, jolla ruskistit lihat. Lisää ne pataan.